Shamea hilpeämpi on Kansallisoopperan uusi Julius Caesar. Sukupuolen esittäminen, housu- ja dragroolit nyt vain ovat kiinnostavampia kuin yksi-yhteen sementoitu ooppera.
Ja eilinen RSO:n konsertti oli parhaita kuulemiani. Pidin Chopinin pianokonsertosta, vaikka en niin hirveästi yleensä innostu romanttisoivasta nuottivyörytyksestä. Omaan makuuni istui paremmin Max Savikankaan kantaesitetty teos.
Olin sekä oopperassa että konsertissa yksin, joten väliajoiksi on keksittävä muuta tekemistä kuin juuri kuullun kommentointi seuralaiselle. Jotenkin päädyin lukemaan exän ja minun vanhoja tekstiviestejä parin vuoden takaa. Olo paheni, mutta huomasin samalla että ne ovat erinomainen aversioterapian muoto tilanteisiin, jossa alkaa harkita voisinko ryhtyä uudestaan suhteeseen. Muutama päivä sitten olin treeneistä palatessani niin hyvällä tuulella, että moinen ajatus tuli mieleen.
Mutta, mutta. Se tarkoittaisi että elämä voisi sotkeutua niin pahasti että en pystyisikään toteuttamaan urheilullisia tulevaisuudensuunnitelmiani, saati työhön liittyviä juttuja. Minulla on tapana pyrkiä ylittämään itseni, ja molemmilla elämän alueilla tuntuu siltä että tämän hetken suunnitelmat ovat melkeinpä liian iso haaste.
Toisaalta, monet suhteessa olevat ihmiset tekevät isoja harrastus- ja duuniprojekteja, joten ei kai se mahdotonta ole. Mutta se mahdollisuus on todella pieni.
Onneksi puhelimessa on iso ja pettämätön muisti. Omani saattaa joskus kaunistella asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti