CAMP-OOPPERAA JA AVERSIOTERAPIAA

    Shamea hilpeämpi on Kansallisoopperan uusi Julius Caesar. Sukupuolen esittäminen, housu- ja dragroolit nyt vain ovat kiinnostavampia kuin yksi-yhteen sementoitu ooppera.

    Ja eilinen RSO:n konsertti oli parhaita kuulemiani. Pidin Chopinin pianokonsertosta, vaikka en niin hirveästi yleensä innostu romanttisoivasta nuottivyörytyksestä. Omaan makuuni istui paremmin Max Savikankaan kantaesitetty teos.

    Olin sekä oopperassa että konsertissa yksin, joten väliajoiksi on keksittävä muuta tekemistä kuin juuri kuullun kommentointi seuralaiselle. Jotenkin päädyin lukemaan exän ja minun vanhoja tekstiviestejä parin vuoden takaa. Olo paheni, mutta huomasin samalla että ne ovat erinomainen aversioterapian muoto tilanteisiin, jossa alkaa harkita voisinko ryhtyä uudestaan suhteeseen. Muutama päivä sitten olin treeneistä palatessani niin hyvällä tuulella, että moinen ajatus tuli mieleen.

    Mutta, mutta. Se tarkoittaisi että elämä voisi sotkeutua niin pahasti että en pystyisikään toteuttamaan urheilullisia tulevaisuudensuunnitelmiani, saati työhön liittyviä juttuja. Minulla on tapana pyrkiä ylittämään itseni, ja molemmilla elämän alueilla tuntuu siltä että tämän hetken suunnitelmat ovat melkeinpä liian iso haaste.

    Toisaalta, monet suhteessa olevat ihmiset tekevät isoja harrastus- ja duuniprojekteja, joten ei kai se mahdotonta ole. Mutta se mahdollisuus on todella pieni.

    Onneksi puhelimessa on iso ja pettämätön muisti. Omani saattaa joskus kaunistella asioita.

SHAME - TYYLIKÄS MUTTA TYLSÄ

     Shame nähty. Suurimman osan ajasta vilkuilin kelloa. Michael Fassbaender ajeli NY:n metrossa ja takaumissa ryöppysi jos jonkinlaisia seksisekoiluja. Rinnastus harmaan kalseaan metroon oli vaikuttava, mutta kerrontaa ja kuvausta lukuunottamatta en jaksanut elokuvasta innostua.

     Seksistä ja suhteista on tullut identiteetin ja itseilmaisun välineitä. Toisin sanoen: identiteetti on riippuvainen jostakin toisesta, ja suhteen laadusta tuohon toiseen. Shame on kertomus pakkomielteestä, riippuvuudesta ja paosta. Rakentaako Shamen keskushahmo itselleen illuusiota riippumattomuudesta ja autonomiasta? Ehkä.

     Jostain syystä elokuva toi mieleeni Amerikan Psykon. Se ja Shame ovat mahdollisia vain New Yorkissa, tai ainakin Jakomäen Psyko ja Raattamon Shame kertoisivat aivan muusta. Raattamo on pieni kylä lähellä Pallastuntureita. Siellä on muutamia kymmeniä asukkaita, kauppa ja ravintola, joissa pistäytyä hiihtämisen lomassa.

    Eipä sen puoleen, Raattamon kaupalla pistäytyessä stadilainen lepakkominuus tuntuu aika kaukaiselta.

PRIDE AND SHAME

Ylpeys vai häpeä? Suhteettomuus on kuin eläisi uudestaan kaksoiselämän aikaa. Siis aikaa kun piti – tai luuli että piti – salata rakastuvansa naisiin eikä miehiin ja että halusi seksiä samaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa. Se kaappi avautui nopeasti, sillä parisuhde-elämääni aloittaessani oli jo olemassa GLB-liike josta löytyi identiteetti, poliittinen agenda ja ystäviä.

      Toisin on nyt. Näin eilen aamutelevisiossa arvion elokuvasta Shame. Kiinnostuin, sillä keskushenkilön tilanne vaikutti olevan omani negaatio. Paljon seksiä mutta ei tunteita mihinkään suuntaan.

      Minä vältän seksiä siksi että en pysty erottamaan sitä tunteista. Jään kiinni ihmisiin liian helposti, ja siitä seuraa vaikeuksia.

      Päätin mennä katsomaan elokuvan, aikomatta kertoa kenellekään. Ihmisillä nyt on tapana ruotia näkemiään leffoja, ja nyt tuttuni ruotivat J. Edgaria. Aivan kuten teinivuosina luin James Baldwinia ja Violette le Ducia. En kertonut, miksi valikoin nämä ei kovin suositut kirjailijat luettavakseni. Homoseksuaaliset suhteet olivat aikoinaan sekä rikos että sairaus, mutta toistaiseksi suhteista kieltäytymistä ei ole kriminalisoitu. Outona, ellei peräti merkkinä mielen häiriöstä sitä arkikeskustelussa pidetään. Etsin itsekin syitä tähän valintaan korvieni välistä, mutta tällaisenkin valinnan ihminen voi oikeutetusti tehdä.

     Joissakin yhteisöissä tällainen valinta olisi uskonnollisista syistä ymmärrettävä, mutta minä olen ateisti. Hiukan riepoo että toteutan Benedictus XVI:n ja Päivi Räsäsen oppeja, mutta tuskinpa he tätä lukevat.

     Elokuvasta lisää sitten kun olen sen katsonut.

F*cking ex-naisystävät

Päätin ryhtyä selibaattiin. Tarkemmin: päätin olla sinkku, olla seurustelematta, suhteessa enkä missään tapauksessa rekisteröidä parisuhdetta koska ei ole mitään rekisteröitävää.
     Puolentoista vuoden aikana, joka edellisestä suhteestani on kulunut, minulta on muutaman kerran kysytty seurustelenko. Eräs hetero - varjelkoon joku hänen järjenjuoksuaan - tiivisti ajatuksensa näin: ´et sitten ole onnistunut löytämään ketään.´ Queerhenkiset tuttuni, joita toki on enemmistö eivät ole niin tylyjä, mutta ajatus että elämässä olisi muitakin mahdollisuuksia kuin erilaiset (seksi)suhteet ja olla niitä etsimässä on täysin käsittämätön.
    Koska keskustelu reaalimaailmassa osoittautui hankalaksi, keskustelen blogissa.
    Jotta olotila sinkkuna olisi jotain muuta kuin suhteiden välissä harhailemista, siitä on tehtävä projekti.
    Kolmen viimeisimmän naissuhteeni perusteella tein johtopäätöksen, että voin paremmin ja olen onnellisempi sinkkuna. Nro 1 oli varsinainen psykopaatti. Tappouhkaukset lienevät voimassa vieläkin. Nro 2 oli ikuinen opiskelija joka halusi olla kotirouva. Seurustelukumppania hän tarvitsi paitsi koko lystin maksamiseen, myös siihen että että lakanat oli helpompi viikata kaksistaan. Suhde kesti onneksi vain kolme kuukautta.
   Nro 3 oli onneton tapaus, joka oli aivan hukassa elämänsä kanssa. Erotuksena nroon 2 hän ei saanut sen vertaa aikaiseksi että olisi käynyt hakemassa edes toimeentulotukea, jonka  nro 2 kyllä hallitsi hyvin. Ainakin nrolla 3 oli masennusdiagnoosi, mutta hyvinvointivaltiomme rauniot eivät tarjoa sellaisia hoitomahdollisuuksia, joista hänelle olisi ollut hyötyä. Samankaltaisia LGBTQ-skenellä lienee lukemattomia. Suhde tarvitaan paitsi pehmusteeksi elämään, myös rahan vuoksi. En jaksanut auttaa, vaikka yritin.  Nro 3 jättikin minut, uudella on isompi asunto, auto, kuukausipalkka ja se hyvä puoli että hän on mies toisin kuin minä. Siis monta etua verrattuna free lancer -lepakkoon.
   Tarkennan vielä: voin kyllä ostaa seksiä, mutta en sen vuoksi ryhdy työläisiin suhdesimulaatioihin. Käteismaksu sovitun taksan mukaan on selkeämpi sopimus kuin ne. Suomessa on valitettavasti aika vähän prostituoituja jotka tekevät keikkoja toisen naisen kanssa, mutta tilanne lienee muuttumassa.
   Tarvitsen onneksi varsin vähän seksiä, mutta uhatuksi aloin tilanteeni huomatessani olevani jossain määrin kiinnostunut naisesta, jota tapaan harvakseltaan yhteisen urheiluharrastuksen vuoksi. Vielä muutama vuosi sitten olisin käynnistänyt Barbarossa-operaatioon verrattavan suunitelman, mutta nyt keskustelemme sen mitä treeneissä yleensäkin keskustellaan.
   Ainahan tunteet menevät ohi.